Miehet tukipalveluissa ja kapeasti käsitetty mieheys
Mieserityisille tukipalveluille on kysyntää. Miehet hakeutuvat helpommin avun piiriin, jos apu on kohdennettu erityisesti miehille. Tämä on positiivista stereotyyppisen tunteista puhumattoman, yksin pärjäävän suomalaisen mieskuvan huomioon ottaen. Ongelmatonta se ei kuitenkaan ole, koska mieheys käsitetään Suomessa yhä kapeasti.
Matalan kynnyksen eroryhmiä on Suomessa vaikka kuinka. Niissä käy pääsääntöisesti naisia. Vasta, kun eroryhmä nimetään eroryhmäksi miehille, miesten kynnys osallistua madaltuu välittömästi. Näin kertoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Jussi Pulli.
– Kun siinä palvelun nimessä on se sana ”mies”, miehien on helpompi tulla. Sillä, kuka siellä vastassa on sitten auttajana, ei ole väliä. Auttaja saa olla nainen. Kun miehet hakeutuvat avun piiriin, he kyllä puhuvat, ongelma ei ole siis miesten puhumattomuudessa, vaan ehkä enemminkin yhä vahvassa itse pärjäämisen vaateen mielikuvassa, Pulli kertoo.
Sukupolvi- ja mieskäsityskysymys
Miesten korkea kynnys hakea apua on myös sukupolvisidonnaista.
– Tällä hetkellä yli 45-vuotiailla miehillä tuntuu olevan vaikeinta hakeutua avun piiriin. Nuoressa polvessa on näkyvissä positiivista kehitystä, he ottavat rohkeammin yhteyttä tukipalveluihin, niin nuoret miehet kuin alaikäiset pojatkin. Ehkä he ovat myös vanhemmiten parempia avunhakijoita, Pulli sanoo.
Vaikuttaisi siis siltä, että stereotyyppiset miehiin liitetyt ominaisuudet eivät ole miehissä sisäsyntyisiä, vaan ne ovat muutettavissa kasvatuksella ja esimerkkinä toimimisella. Poikalapsi ei synny pärjäämään yksin ja vaikenemaan huolistaan, vaan hän kasvaa sellaiseksi mieheksi, millaista mieskuvaa ympäristö ja kulttuuri välittävät. Naiset hakevat helpommin apua, koska heidät on perinteisesti kasvatettu siten, että on lupa olla heikko ja tarvitseva. Myös palvelujärjestelmää Suomessa on rakennettu näiden perinteisten sukupuoliroolien ympärille.
– Esimerkiksi neuvoloissa ollaan hyvin keskittyneitä äitiin ja vauvaan, ja silloin isä voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Toivoisin, että kaikissa perhekeskuksissa otettaisiin esille sukupuolinäkökulma, jotta miehet, isät eivät jäisi ikään kuin näkymättömiksi niissä, Pulli sanoo.
Stereotyyppiset käsitykset miehestä ja hetero-oletukset ovat haitallisia myös siinä suhteessa, että erilaiset miehet eivät välttämättä uskaltaudu hakeutumaan tukipalveluihin, vaikka ne olisivatkin miehille suunnattuja. Homo- ja bi- sekä transmiehillä voi olla kaksoiskynnys osallistua mieserityiseen toimintaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöasemansa tähden.
– Toivon, että tähän päivään mennessä asiat ovat muuttuneet sillä tavalla parempaan suuntaan, että myös seksuaalivähemmistöjen edustajat kokevat mieserityiset palvelut omakseen ja uskaltavat tulla. Sama koskee transmiehiä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistömiehiä käy meillä kyllä, ja työntekijämme on koulutettu kohtaamaan heitä, mutta me ohjaamme myös tarvittaessa eteenpäin Setan palveluihin, Pulli sanoo.
Samaa pohtii Miessakit ry:n hanketyöntekijä Jussi Pekkola.
– Toivottavasti kaikenlaiset miehet uskaltavat hakeutua miesten tukipalveluihin. Ei meillä ole pelkästään, eikä toimintamme ole tarkoitettu vain moottoriöljyltä haiseville heteromiehille. Jonkin verran meillä käy homo-, bi- ja transmiehiä, ja henkilökunnalla on valmius kohdata kaikenlaisia miehiä, mutta edelleen Seta ja Sexpo saattavat osata vastata paremmin heidän tarpeisiinsa, Pekkola toteaa.
Haitallinen mieskuva
Pekkola kertoo, että Miessakit tekee muun muassa eroauttamista ja väkivaltatyötä sekä kokijoille että tekijöille, maahanmuuttajille tukea kotoutumiseen ja isyyteen.
– Erosta elossa on laajimmalle levinnyt ja parhaiten vastaan otettu palvelumme. Se johtuu ehkä siitä, että erosta on nykyään normaalia puhua. Toisin kuin väkivallasta – kokijuudesta tai tekijyydestä. On jo yleisessä tietoisuudessa, että ero tuo mukanaan vaikeuksia, ja niihin on hyväksyttävää hakea apua ja tukea, Pekkola sanoo.
Pekkola näkee, että miesten heikko hakeutuminen tukipalveluihin on osittain juuri ahtaan, haitallisen mieskuvan tulosta.
– Mies ei saa näyttää heikkouttaan, ja keskimäärin miehet luottavat naisia vähemmän terapian auttavuuteen – siinä taustalla on se stereotyyppinen mieskuva. Meille väkivalta-asioissa tulevat miehet ovat esimerkiksi hyvin skeptisiä vertaistukiryhmien suhteen. Jälkeenpäin he ovat yllättyneitä sen toimivuudesta ja tulevat sanomaan, että olipa loistava juttu. Heille tulee kokemus, että jutteleminen ja kokemuksien jakaminen on ihan normaalia, Pekkola kertoo.
Pekkola haluaisi, että mieserityinen näkökulma huomioitaisiin tulevaisuudessa paremmin.
– Tutkimustietoa kaivattaisiin – mitä miehet toivovat ja mitä he pelkäävät. Tutkimustieto on edistänyt monia asioita, joissa Suomi on ihan kärkiasemassa, kuten äitiysterveys. Samoin pitäisi hyödyntää tilaisuuksia, joissa miehiä välttämättä kohdataan. Tällä hetkellä jokainen tulee esimerkiksi kutsuntatarkastukseen. Sitä tilaisuutta kohdata nuoret miehet voisi hyödyntää monipuolisemmin, Pekkola pohtii.
Teksti: Heli Yli-Räisänen
Kirjoitus on julkaistu RIKU-lehdessä 3/2017.